Yllättäviä säästöjä taloushallinnon ja henkilöstövuokrauksen kumppanuudella


Rannikon Erikoisosaajat Oy on keskittänyt koko yrityksen taloushallinnon Econialle, myös henkilöstövuokraus ja rekrytointi toimii Econian kautta. Työ on urakkaluonteista, joten henkilöstövuokraus tarjoaa käyttöön työvoimaa juuri silloin kuin sitä tarvitaan.


Yhteistyö taloushallinnon saralla alkoi reilut kuusi vuotta sitten, kun yrittäjä Matti Liipo etsi juuri perustamalleen rakennusalan monitoimiyritykselle kirjanpitäjää.

–Lampsin Econian toimistoon ja kysyin tekisivätkö he yritykseni kirjanpitotyöt. Minut otettiin avosylin vastaan.

Vuosien varrella yhteistyö on syventynyt askel kerrallaan kumppanuudeksi, joka tehostaa ja tukee Rannikon Erikoisosaajien liiketoimintaa.

–Nykyisin kaikki yrityksemme talousasioihin liittyvä hoituu yhteistyössä Econian kanssa: kirjanpito, palkanmaksu ja laskutus. Laskutuksen teemme Econian vuokraamalla ohjelmistolla itse, mutta verkkolaskut lähtevät heidän kauttaan.

–Lisäksi tällä hetkellä 8–9 työntekijäämme on Econian palkkalistoilla ja olemme rekrytoineet heidän kauttaan suunnilleen saman verran työntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Voi sanoa, että käytämme kaikkia palveluita, joita Econia tarjoaa, Rannikon Erikoisosaajien toimitusjohtaja Matti Liipo kertoo.

Tukea yritystoimintaan

–Econia on neuvonut kädestä pitäen kaikissa yritystoimintaan liittyvissä käytännön asioissa. Yrittäminen oli minulle entuudestaan tuttua vain sivustakatsojana. Econialta on kerrottu esimerkiksi, miten lakisääteiset velvoitteet hoidetaan. Se on syventänyt myös omaa taloustietämystä, Liipo kertoo.

–Econia on auttanut paitsi talouden rutiineissa, myös neuvonut, miten asioita kannattaisi tehdä. Tietenkään en ole aina tehnyt niin, mutta jälkeenpäin olen huomannut, että taas he olisivat olleet oikeassa. Jotkut asiat on pitänyt oppia kantapään kautta, Liipo naurahtaa.

–Ihan suoraan voin sanoa, ettei yritys olisi tässä mittakaavassa ilman Econiaa. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta en olisi pystynyt itse näitä asioita hoitamaan, eikä olisi ollut aikaakaan.

–Minulla on tällä hetkellä sataprosenttinen luottamus siihen, että kaikki talousasiat hoidetaan oikein. Ei tarvitse miettiä, onko kaikki mennyt pykälien mukaan ja onko kaikki laskettu ja kirjattu oikein. Verottajan suuntaan asiat on hoidettu aina täsmällisesti.

Sähköinen laskutus uutta

Rannikon Erikoisosaajat siirtyi sähköiseen laskutukseen viime kesänä.

–On se kaikin puolin kätevämpää, kun ei tarvitse itse postittaa laskuja, eikä pallotella papereiden kanssa. Sähköisyys on nykyaikaa, Liipo toteaa.

Sähköisyys myös konkreettisesti nopeuttaa kassavirtaa. 

–Tietyiltä asiakkailta saamme otettua 7 päivää pois nettoeräpäivästä. Paperilaskulla maksuaika saattaa olla 30 päivää, kun sähköisille laskuille maksuaika on 7 päivää. Saamme siis rahat kassaan jopa viikkoja aikaisemmin.

Puolet henkilöstöstä Econian kautta

Pari vuotta sitten Rannikon Erikoisosaajat alkoi hyödyntää myös Econian henkilöstövuokrauspalveluita. 

–Econia hakee meille hyviä, uusia työntekijöitä. Tarkoituksemme ei ole vain käyttää vuokratyövoimaa, vaan löytää hyviä tyyppejä Rannikon Erikoisosaajien palvelukseen. Koeajan jälkeen voin palkata sopiviksi kokemani työntekijät oman yritykseni palkkalistoille. Niin henkilöstövuokraus toimii mielestäni kaikkein parhaiten.

–Saamme todella nopeasti juuri oikeanlaisen osaajan. Econian kautta meillä on ollut kiinteistöhuoltohenkilökuntaa, siivoojia, kirvesmiehiä, kaivinkoneenkuljettajia, polttoleikkaajia – ihan laidasta laitaan työnjohtajiin saakka. Lisäksi nyt palkkasimme Econian kautta omiin kirjoihimme toimistosihteerin, joka tekee osin myös kirjanpitoa.

–Kokonaisvahvuutemme on tällä hetkellä vajaa 40 henkeä. Puolet henkilökunnastamme on joko Econian kautta meillä vuokratyöntekijöinä tai Econian kautta löytämiämme vakituisia työntekijöitä. Kyllä se kertoo jotain luottamuksen asteesta, Liipo toteaa.

–Meillä on ollut sellainen käytäntö, että kolmen, neljän kuukauden koeajan jälkeen voimme vakinaistaa työsuhteen tai todeta, että haluamme jatkaa vuokratyösuhdepohjalta. Tekijän voi milloin vain myös vaihtaa, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Taustatiimi pitää toiminnan tasaisena


Joustavuuden lisäksi Rannikon Erikoisosaajat kokee hyötyvänsä Econian ammattitaidosta.

–Econiallla tiedetään tasan tarkkaan, mitä haen, kun soitan ja kerron tarvitsevani työntekijän. Hannu Anttila ja Jari Niinisalo hoitavat henkilöstöpuolen asioita työkseen päivittäin, joten he näkevät työnhakijoista heti, sopivatko he meille. Itselläni ei ole vastaavia tuntosarvia – ei se ole omaa ammattiosaamistani, eikä yksi ihminen voi tehdä kaikkea.

Henkilöstövuokraus pitää yrityksen toiminnan tasaisesti käynnissä, eikä rekrytointi rasita omaa organisaatiota.

–Meillä tarpeet ovat äkillisiä. Esimerkiksi viime kesänä urakoita tuli ja meni, vaihtuvuus oli välillä melkoinen. Jos olisin joutunut tekemään lehti-ilmoitukset, käsittelemään hakemukset ja haastattelemaan hakijat, olisi vielä nyt loppusyksystäkin haastattelut kesken ja oikeat työt tekemättä. Omia resursseja säästyy, kun taustalla on hyvä tiimi, joka hoitaa haun ammattimaisesti.

Yllättäviä säästöjä ja lisää maksuaikaa


–Kun aktiiviset rekrytoinnit ovat päällä, voi sanoa, että säästämme kuukausittain yhden työntekijän työpanoksen ja sitä kautta kuukausipalkan. Viime kesänä oli viikkoja ja kuukausia, jolloin puhuin joka päivä Anttilan Hannun kanssa, joka vain haki ja haki meille sopivia työntekijöitä.

–Lisäksi puhutaan huomattavasta ajan- ja rahansäästöstä, eikä kaikkea ei voi edes mitata rahassa. Yrittäjänä säästän henkisiä voimavarojani, jää aikaa ja energiaa hoitaa muita asioita.

–Käytännössä Econia myös rahoittaa meidän toimintaamme, sillä he maksavat palkat ja meille tulee lasku, jossa on huomattava eräpäiväero – se on tosiasia. Jos maksaisimme palkat itse, ne menisivät heti maksuun, Econian kautta kiertäessään palkanmaksuun jää meidän kannaltamme viikko, äkkiä kaksikin enemmän maksuaikaa.

–Saamme kaiken tarvitsemamme yhdestä paikasta. Ei mene työaikaa turhaan pallotteluun ja matkoihin eri yhteystyökumppaneille. Ei tarvitse soittaa kuin yhdelle ihmiselle, joka tietää kaikki meidän asiamme. Vaikka meillä on Econialla useampi yhteyshenkilö, kommunikaatio heidän välillään on täysin huomaamatonta. Ihmiset tuntevat paitsi asiat, myös toisensa, mikä saa homman sujumaan. Jos joku iso asia tulee eteen, voin aina soittaa myös suoraan Elinalle.

–Palvelu on aina ollut henkilökohtaista ja tarpeemme huomioivaa. Koen myös hinnat hyvin kilpailukykyisiksi. Mitä olen verrannut vuokratyöntekijöiden kertoimia muiden työnantajien kanssa, olen ollut Econian hinta–laatu-tasoon hyvin tyytyväinen.

Kuka?
Rannikon erikoisosaajat Oy on rakentamisen moniosaaja, joka tekee käytännössä melkein mitä vaan maalla, merellä ja ilmassa. Työnkuvaan kuuluu mm. maanrakennus- ja rakennustöitä, kiinteistöhuoltotöitä sekä erilaista aliurakointia.

Mitä?

Monipuoliset taloushallinnon palvelut, mm. sähköinen laskutus, kirjanpito, talouden tukipalvelut sekä henkilöstövuokraus ja rekrytointi. Econian kautta työtilanteen mukaan 8–12 vuokratyöntekijää, lisäksi noin kymmenisen vakituista työntekijää löytynyt Econian kautta.

Miksi?
Työ urakkaluonteista, henkilöstövuokraus tarjoaa käyttöön työvoimaa juuri silloin kuin sitä tarvitaan. Ei tarvitse sitoutua vakituisiin palkkakuluihin, voi maksaa vain tehdystä työstä. Koko taloushallinnon keskittäminen tehostaa yritystoimintaa ja vapauttaa resursseja toiminnan kehittämiseen.