Taloushallinnon palvelupaketit

Paketoimme taloushallinnon palvelut kokonaisuuksiksi, jotka sopivat eri kokoisten yritysten tarpeisiin.

Taloushallinnon peruspalvelu sisältää kirjanpidon, palkanlaskennan ja tilinpäätöstyön. Konsultoivassa taloushallintopalvelussa yhteistyö on tiiviimpää: kokenut talouskonsulttimme tuo taloushallintoon ennustettavuutta ja suunnitelmallisuutta. Taloushallinnon kokonaispalvelussa vastaamme yrityksesi taloushallinnosta ja sen kehittämisestä täyden palvelun periaatteella. Kaikki palvelupaketit voidaan räätälöidä juuri tarpeittesi mukaiseksi.

Yrityksellesi nimetään koulutettu ja toimialasi tunteva talousasiantuntija. Taloushallintoonne perehdytetty varahenkilö vastaa saumattomasta yhteistyöstä esimerkiksi lomien aikana. Oman talousasiantuntijasi tukena ovat muut Econian talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijat, joten voimme auttaa sinua kaikissa talous- ja henkilöstöhallinnon erityiskysymyksissä.

Palvelukokonaisuus räätälöidään heti alkuvaiheessa asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, lisäksi teemme säännöllisiä tarvekartoituksia, joiden perusteella toimintamalli muotoutuu joustavasti myös muuttuneisiin tarpeisiin. Mikäli päädyt taloushallinnon peruspalveluun, voit hyödyntää taloushallinnon konsultointipalveluita tarpeittesi mukaan yksittäisinä toimeksiantoina.